Tanssiseura Baunssi

Baunssin toiminta vuonna 2011
Tulosta

Baunssin toiminta jaetaan kolmeen toiminnalliseen kauteen vuonna 2011: kevät-, kesä- ja syyskausi 2011.

Kevätkausi alkaa 13.1.2011ja loppuu 20.4.2011.

Kesäkauden ajankohta ja lyhytkurssien sisältö määritellään myöhemmin. Kuitenkin niin, että heinäkuussa ei järjestetä varsinaista kurssitoimintaa.

Syyskausi on syyskuusta joulukuuhun, kun toimita taas lähtee käyntiin. Syyskaudelle suunnitellaan hieman enemmän muutoksia erityisesti ilmoittautumiseen, mutta asiat tarkentuvat myöhemmin.

Toimimme vuoden 2011 kevätkauden vielä Boltsarilla, Poltinahontie 7, 13130 Hämeenlinna.
Huhtikuun loppuun mennessä muutamme pois Boltsarilta. Uuden salin etsintä on käynnissä ja vaihtoehtoja otamme mielellämme tutkinnan alle.

Toukokuun 7. päivä järjestämme rock´n´swing-tanssien SM-kisat, joten tarvitsemme silloin hyvän talkooporukan kisojen järjestämiseen – merkitse ajankohta jo allakkaasi.

Uuden salin remontointi on käynnistynyt heinäkuussa. Kannattaa seurata sähköpostia kesän aikana. Meitä kaikkia tarvitaan silloin talkoissa.