In Memoriam Jouko Majala

21.06.2022

Tänä keväänä on yksi perustajajäsenistämme Jouko Majala siirtynyt ajasta iäisyyteen. Seura on joutunut
hyvästelemään suuresti arvostamansa seura-aktiivin.

Jouko, meille Joksi, tunnettiin ulospäin vaatimattomana henkilönä, joka ei koskaan tuonut itseään esille
vaan mieluummin oli tekijänä erilaisissa tapahtumissa ja talkoissa. Seuran pitkän historian aikana on ollut
lukematon määrä erilaisia leirejä, kilpailuja, elomessuja. Niissä kaikissa Joksi on ollut mukana niin
pystyttämässä tapahtumaa kuin muissakin talkootehtävissä.

Vuosien saatossa seura on kunnostanut kaksi tilaa omaksi toimitilaksi. Joksi on niissä molemmissa antanut
suuren työpanoksen. Viimeisimmäksi Joksi oli tekemässä muuttoa nykyiseen tilaamme.

Joksi on toiminut koko seuran olemassaolon ajan seuran hallituksessa. Ensimmäiset yhdeksän vuotta Joksi
toimi seuran varapuheenjohtajana. Vuosien saatossa Joksi on tehnyt moninaisia tehtäviä mm. mainoksien
ja jäsenkorttien tekoa.

Joksi toimi monta vuotta kilpailuvastaavana huolehtien kilpailijoiden ilmoittautumisista. Kilpailuissa hän
toimi junioreiden huoltajana.

Joksi oli innokas tanssija ja vietti ison osan vapaa-aikaansa tanssimalla seuran eri ryhmissä. Saatiinpa hänet
mukaan myös seuran erilaisiin esiintymisiin mm. elomessuilla ja kesätoreilla.

Seura jää kaipaamaan.