Ohjeistus terveysturvalliseen harrastamiseen tiloissamme 11.12-31.12.2021
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin aluetta koskevan päätöksen, jolla koronarajoituksia ulotetaan erilaisten asiakas- ja yleisötilojen käyttöön. Tartuntatautilain pykälään 58 d perustuva päätös on voimassa 11.-31.12.2021
Päätöksen mukaan asiakas- ja yleisötilojen käytöstä vastaavien toimijoiden pitää järjestää toiminta niin, että asiakkaiden tai toimintaan osallistuvien henkilöiden tai seurueiden välisten lähikontaktien aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.
Tanssiseura Baunssi Ry:n hallitus on päättänyt ohjeistaa harrastajiaan seuraavilla tavoilla.
- Harrastajia ohjeistetaan saapumaan ohjatuille tunneille vain vähän ennen tunnin alkua ja poistumaan viipymättä tunnin loputtua.
- Tuntien ulkopuolista oleskelua tiloissa vältetään.
- Tullessa, lähtiessä ja tuntien aikana on mahdollistettu käsidesin käyttö, sekä käsienpesumahdollisuus.
- Baunssin sali on iso ,sen kapasiteetista on käytössä vain murto-osa ja sali on hyvin ilmastoitu. Noudatetaan turvavälejä.
- Tuntien välissä vältetään pukeutumistilan ja kulkuväylän ruuhkautumista.
Loppukauden tunnit toteutetaan normaalisti.
Terveisin, Baunssin hallitus