Junioreiden kevätkausi alkaa viikolla 3. Opetus tapahtuu pienryhmissä ja uusia harrastajia otetaan mukaan sekä keskiviikon alkeisryhmään, että torstain rokkimuksuihin. Pidempään harrastaneet ja kilpailijat jatkavat jatkotasolla.

Jäsenille
Kauden 2022 aloituspäivät ovat muuttuneet.
31.12.2021
Alueellisista koronarajoituksista johtuen pääsemme aloittamaan kauden hieman aiottua myöhemmin.
Katsaus Baunssin vuoteen 2021
18.12.2021
Vuosi 2021 oli Baunssille vaikea koronapandemian vuoksi. Ryhmät olivat tauolla suuren osan kevätkaudesta, eivätkä myöskään kisaajamme päässeet kilpailemaan. Loppukeväästä aloitimme kuitenkin toiminnan junioreiden kanssa.
